Numa

Numa - Paletin Nitroninja

Numa on 20.7.2006 syntynyt juoksulinjainen whippeturos. Se on oikeastaan avomieheni koira, mutta olen ominut sitä jo vuodesta 2008 saakka itselleni.

Numa on monipuolinen harrastuskaveri, se on käyttövalio ratajuoksupuolelta, maastojuoksukilpailuista sillä on 2 sertiä. Harrastamme myös agilityä möllitasolla, kilpailemaan emme tähtää. Joskus pyörähdetään näyttelykehässäkin emännän huvitukseksi, vaikka menestystä siltä saralta onkin turha odottaa.

Numalla on työpaikkakin, se toimii lukukoirana työpaikallani Pirkkalassa, Nuolialan kirjastossa. Viereisen ala-asteen oppilaat lukevat Numalle mielellään. Lisäksi Numa on vuoden 2013 Pirkanmaan pelastuslaitoksen maskotti. Edustustehtäviä siis riittää.

Numa on ensimmäinen whippet, johon tutustuin. Aikaisemmin olin pitänyt whippetejä tylsinä, mauttomina ja hajuttomina koirina, jotka ovat kaikki samanlaisia. Numps kuitenkin yllätti olemalla kiltti, rauhallinen, hyvähermoinen, helposti koulutettava, yllättävän miellyttämisenhaluinen (ahne!) ja moneen menoon sopiva harrastuskaveri. Sekä tietysti maailman helpoin kotikoira. Ihastuin rotuun täysin ja koska Numa on miehen, piti minun saada oma hipetti...

Numa koiranetissä

Lukukoira Numa







Ei kommentteja: